Aamupäivällä portti kävi ja lapsia pöllähti pihaan näin profeetta Muhammedin syntymäpäivänä kun ei ole koulupäiväkään.

Porukan pienin, ,pikku-Mahmoud, säikähti kamalasti kameraa ja vaikka kaveri lohdutti niin ei auttanut tähän hätään mitään.

Juhlalahjaksi sain makeaa syötävää. Se on päivän teema kaupungillakin juhlabasareissa. Lapset ja sokeri.

Paljon nyt olen yrittänyt katsella ympärilleni lapsen silmin ja mietin sitä, kuinka traditiot sukupolvelta toiselle siirtyvät luontevasti. Lapset muistavat pitkät pätkät koraania ulkoa ja kuorossa resitoivat sitä . Pari päivää sitten nämä  kaikki yhdessä osoittivat osaavansa sen olohuoneessani kun lastentarhassa juuri oppinut pikku-Naiira houkutti pojat mukaan.

Eilen olin sukulaiskylässä ja siellä neljävuotias tyttö isän ylpeydeksi myös ulkoa osasi resitoida pitkät pätkät.

Tätä lapsille siirtyvää traditiota aloin miettiä kun 3-vuotiaan Naiiran kotona odottelimme lounasta yhdessä huomasin  Naiiran keskittyneesti lattialla rukoilevan polvillaan kumartaen otsansa lattiaan ikäänkuin kokeillen mille se tuntuu. Hän tosin pyllisti tietämättään Mekkaan päin  ja oli tavattoman keskittynyt tekemiseen. Aikuiset eivät kommentoineet vaan antoivat kaiken vain tapahtua omalla painollaan. Mitä siihen sitten sanot. Ajattelin vain,että näin lapsen silmin nähdään nämä traditiot jo elämän alkutaipaleella. En olisi rohjennut kuvata jos vaikka kamera olisi mukana ollutkin.