Kirja sijoittuu muutamaan 1920 luvun alun vuoteen ja loppusivulla kuolee pääministeri Saad Zaghlul 1927 vuonna. Kirjassa pääministeri ja Wfd-puolue vilahtavat miesten keskusteluissa.
Havaintona voi lukea, että Kairossa talvisaikaan sataa joskus runsaastikin niin kuin luvussa 32 kerrotaan helmikuun ilmasta ”Sade oli kestänyt puolitoista päivää ja se oli saanut kadut lainehtimaan. Vaikka sade olikin jo lakannut taivas oli edelleen synkkien pilvien peitossa. Ne pimensivät koko seudun niin kuin synkkä yö olisi talossa.” Siitä, että sateesta mainitaan aina kun sitä kirjassa ilmaantuu päättelen, että se on kuitenkin poikkeuksellista.
Minut sai avaamaan Koraanin se, että oli häät tai hautajaiset, kyseessä iltarukous tai mikä hetki tahansa, jossa halutaan korkeampaa ohjausta, luetaan/resitoidaan Koraanin avaussuuraa. Olen sitä kulttuurin ymmärtämiseksi opetellut ulkoa tosin suomen kielellä ja se hyvin samanlaisessa käytössä kuin kristittyjen Herran siunaus.
Se kuuluu näin:
Avauksen suura ( Jaakko Hämeen-Anttilan kääntämänä.)
Jumalan, Armaan Armahtajan nimeen,
Kunnia Jumalalle, maailman Herralle,
Armeliaalle Armahtajalle,
Tuomiopäivän Ruhtinaalle,
Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi.
Johdata meidät oikealle tielle,
niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen,
ei niiden, joiden päälle Sinun vihasi lankeaa
ja jotka vaeltavat eksyksissä.
Kirjan keskiössä on Sayedin ja hänen elossa olevien poikiensa Jassinin ja Kamalin korvien välissä ja heidän käytännössä toimivassa käsityksessä naisista ja elämästä heidän kanssaan. Isä ja vanhin poika Jassin kulkevat intohimon määräämää polkuaan, isä hieman hienostuneemmin kuin monenlaisiin sotkuihin itsensä kietova Jassin. Nuorin veli Kamal kasvaa miehuuteensa varsin ihanteellisten unelmien kautta huomaten ettei sekään johda kuin pettymykseen. Hänen filosofinen totuuden etsiminen opintojensa kautta on hänen pääomansa, joka ei tuo kuitenkaan hänelle lohtua ei miesten eikä naisten joukossa. Kirjailija hetkittäin eläytyy niin tarinaan, että hän luo aivan pöyristyttävän hurjia kuvioita isän ja poikien välille, joissa naiset ovat vain heidän intohimojensa sanelemia pelinappuloita.
Kolmas osa alkaa 10 vuotta myöhemmästä ajasta ja piirtänee myös kuvaa II maailmansodan ajasta. Tämä kolmannen sukupolven tarina alkoi jo olla arkisempaa eikä niin yllättävää kuin kaksi ensimmäistä. Lukiessa jo tottui niihin elämän tapoihin
ja malleihin.
Kaikenkaikkiaan tulin ajatelleeksi monta kertaa, että Mahfous kuvaa hyvin sitä patriarkaalista itsestäänselvyyttä,että miehen
intohimo on elämän korkein voima. Sen mukaan asettuvat naiset, vaimot, rakastajattaret, oppilaat ,työtoverit, lapset omille paikoilleen. Jumalakin jää toiseksi miehen intohimojen ottaessa vallan.Mahfous toteaa jossain kohtaa,että rakkaus on yhtä kuin miehinen intohimo. Askarruttamaan jää, mistä tämä patriarkaalinen paradigma on niin tiukasti istunut niin ajatteluun,toimintaan ja asenteisiin..
Kommentit