Olen tässä musiikisillalla tullut miettineeksi ,että mikähän se
oikein motivoi tekemään tällaisia hullutuksia kuin suomalais-egyptiläinen
musiikkisilta. Ihan hullun touhua on taistella näissä kulttuurieroissa että
saisi jotain todellista aikaan.
Sain eilen illalla yhden vastauksen kun itse maestro Ralf Gothoni  astui
oppilaineen lavalle. Kauas säteilevällä rakkaudella hän antoi tilan Mozartin rinnalla nuorille lupauksille päästä tosipaikkaan esiintymään, nuori pianisti onnellisesti  ja kauniisti soittaen tulkitsi Mozartin pianokonserton yhdessäkonservatorion kamarariorkesterin kanssa joka Gothonin johdolla soitti sekin.
Emmekä olisi Egyptissä jollei nuoren pianistin sukua olisi ollut yksi penkkirivillinen
jännittämässä ylpeinä kukkapuskineen.
Myös kaksi nuorta viulistia saivat kokea tilaisuutensa tulleen olla orkesterin solistina.
Niin vahva haltioituminen musiikkiin lavalta välittyi, että jos siinä tunnelmassa
ei arjen murheet unohdu niin ihme on.
Ihastellen saatoin pedagogina itsekin seurata opettajan  syvästi  läsnä olevaa  osallistumista.
Tällaista kokemuksista uskon pedagogin itsekin elävän ja ne haastavat kaikenlaisiin
hullutuksiin  lähtemään.
Kiitos opetuksesta.