Tammikuussa  niin monet  asiat vaativat huomioni,että kirjoittaminen jäi toissijaiseksi. On tässä muutama kolumnini ettet turhaan pistäydy sivullani.

Eilen ostin kirjurin kaverikseni odottelemaan uutta kirjoituspöytää jota puuseppä on tehnyt 7 viikkoa.

k%C3%B6%C3%B6kki%20005.jpg

 

 

 

Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia

osman%20036.jpg

Pikkulapsesta alkaen syntyvät rinnakkaiset kulttuurit,jotka elävät tavallaan itsenäisinä tapakulttuureina. Kauan toisistaan eristäminen on ollut kasvatusideana. Nykykoulussa

kuitenkin tytöt ja pojat ovat usein samalla luokalla teoriassa  12 vuotiaaksi saakka mutta jumpassa erikseen aina.

Perheissä suvun piirissä tytöt ja pojat leikkivät yhdessä. Eipä siten ihme,että useat avioliitot

sittemmin solmitaan sukulaisten kesken.

Paljon kauhistelua herättänyt tyttöjen ympärileikkaus on havaintojeni mukaan naisten kulttuurin sisäinen salaisuus. Kun kysyn pikkutytön isältä, muutamalta olen rohjennut kysyä, antaako hän leikkauttaa tyttärensä. Vastaus on yleensä kielteinen ja useimmiten isät eivät tiedä asiasta mitään.

Omin silmin olen uimareissulla todennut,että pikkutytön clitoris oli leikattu pois, oli vain jäljellä kylläkin parantunut jälki. Tytön isä ei tiennyt asiasta kun kyselin yleensä hänen kantaansa.

Hänelle ei selvästi oltu kerrottu asiasta enkä minäkään kertonut. “Naisten salaisuuksien kulttuuri”

jotenkin tarttui minuunkin. Minulla ei todellakaan ole rohkeutta kysyä asiaa tytön äidiltä.

Kaksi kulttuuria ilmenee vahvasti vaatteissa. Eilen vein Suomesta tulleet villadamaskit mukanani yhteen perheeseen, jotka olisivat olleet kovin asialliset vieressäni istuvalle pikkupojalle kylmässä yössä.Mutta äiti totesi,että se on “tyttöjen vaate, ei käy hänen Alille”, olihan ne punaiset todellakin väriltään.

Yksi paikalliseen uskontoon kääntynyt ulkomaalaisnainen sai kyläkutsun perheeseen,jossa oli vain poikia. Kutsusta kiitettiin ja kerrottiin, että tullaan jos teidän pojat eivät ole tullessamme kotona. “Meidän tytöt eivät leiki poikien kanssa.”

 

 

 

TERVEISIÄ PERHEESTÄ

Täällä perhe on ymmärretty täällä  arjessa hyvin toisin kuin meillä Suomessa ja Euroopassa 

yleensäkin. Kasvun eurooppalais-amerikkalainen  malli perustuu itsenäisen aikuisen yksilöllisen kasvun tien 

löytymiseen. Yksilöllisyys on tärkeä arvo eli se,että jokainen voi kasvaa omaksi 

itsekseen ja koko elämän mitassa voi kulkea omaa tietään. Nyt näen,että näin on hyvä 

mutta seurauksena on mittava määrä seniori-ikäisiä yksinäisiä perheistään 

etääntyneitä ihmisiä.Tästähän mediassa siellä keskustellaan.

Täällä  perhe on tiivis kokonaisuus,jossa kaikki kuuluvat lujin sitein yhteisöön. Tämä 

on turvallinen ja toisistaan huolehtiva perhekulttuuri. Perhe on yksi,jossa yksilöllinen 

häviää aina yhteiselle näkökulmalle.Perhe on avoin ja ottaa suojaansa myös kulkijan

itsestään selvästi. Isä organisoi, huolehtii ja kantaa miehen vastuun ja äiti ruokkii ja 

hoitaa lapset. Näin perheiden ulkojäsenenä,vuokralaisena tuntuu välillä aivan 

uskomattomalta se huolenpito,joka osoitetaan minullekin. Suomessa useita vuosia 

asunut egyptiläinen perheellinen mies täällä nyt lomaillessaan  sanoi,että koko loma 

meni lääkärikäynteihin, lapsen, siskon, omaan ja muitakin oli. Tämä on miehen osa 

täällä. Mies hyppää heti remmiin kun joku perheessä tarvitsee apua. Asiat järjestyvät ajatellen 

kaikkia osapuolia erittäin mallikkaasti vaikka siinä jo itsenäinen pohjolan nainen 

tuntee itsensä ihan avuttomaksi kun mitään ei tarvitse/voikaan itse järjestää.

Perheessä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Ihan pieniä lapsia pidetään sylissä ja

kuljetetaan sylistä syliin lähellä toista ihmistä. Rattaita ei käytetä varsinkaan 

kuoppaisilla hiekkateillä.  Kadullakin koko ajan tulee vastaan ihmisiä,joilla on lapsi

kainalosylissä. Sehän on lapselle hyvä paikkaa kunhan vnhempien voimat vai 

riittävät. Äiti on kauppareissulla joskus liemessä kun on vain toinen käsi kulloinkin 

käytettävissä.

Ikä-ihmiset kuuluvat perheeseen myös tiiviisti.Sanonta “yhtä suurta perhettä” pitää 

todella paikkansa täällä.

 

Asunnonvaihtajan päiväkirjaa

 

Omistusoikeus on täällä pyhä niinkuin Euroopassakin. Asunnon omistamiseen liittyvät myös oikeudet omaan sosiaaliseen elämään. Vuokralainen on aina “omistajansa” armoilla. Olen nyt Suomesta kesällä palattuani vaihtanut asuntoa monta kertaa. Syynä ei ole oikeastaan ollut yhdessäkään tapauksessa tärkeimpänä tekijänä itse asunto vaan ne sosiaaliset ympyrät joihin täysin tyhmänä olen astunut asunnon myötä. Vuokrattu talo ja puutarha oli oikeinkin värikäs kuvioiltaan,joita vieläkin hämmästelen ja opettelen. Omistajaa edusti yksi perheen pojista,joka puuttui elämääni tavalla,joka ei vieläkään aukea minulle. Hän oli mm. joillekin minun mieluisille ystävilleni antanut perheen nimissä porttikiellon taloon. Kun nostin kissan pöydälle kerrottiin,”että tietenkin sinä päätät kuka luoksesi tulee” kylään. Niinpä ei ollut.

Muutin ulkomaalaisen omistamaan villaan vuokralle, sinänsä kiva Niilin ranta-asunto mutta omistajan valtuuttamana paikallinen vallastaan pullistunut nuorehko mies kielsi kaikki egyptiläiset miesvieraat talossa. Nautinto kasvoillaan hän oikein kiusasi maanmiestään ja minuakin. Sain aivan raivarin,koska teen kirjoitustyötä yhdessä egyptiläisen miehen kanssa saaden arkeologin apua häneltä. Taas pakkasin. Sain suomalaista muuttoapua ettei vaan kukaan egyptiläinen mies astunut asuntooni.

Jälleen uudessa paikassa tuli sosiaalinen ongelma. Sillä seudulla olevilla taloilla on melkein bordellin maine kun niissä ei tätä kieltoa ollut. Moni puutarhassani ennen vieraillut ystävä ei maineensa menettämisen pelossa vieraillut vaikka olisi halunnutkin tavata.

Nyt sitten muutin egyptiläisen perheen kanssa samaan taloon pikkukylään. Omistaja asuu alakerrassa perheineen. Hän on hyvän ystäväni ystävä. Itse en osaisi edes neuvoa ketään tulemaan vieraakseni tänne kun en tiedä missä olen. Halusinkin kai joutua hukkaan tässä ihmeellisessä maailmassa,jossa en osaa käyttäytyä. Jotain ratkaisisi tässä asiassa oman töllin rakentaminen,joka ei niin kamalan kallista olisikaan mutta liian iso raha minulle kuitenkin.

asuntoa%20027.jpg

 

Siirikisu on muuttanut sitkeästi mukanani. Hän tykkäsi ajasta talossa ja puutarhassa mutta puutarhasta tykkäsivät kaikki naapurinkin kissat,jotka myös kärkkyivät Siirin ruokia ja kuhina meni ihan hanskasta välillä.

Siiri palasi wc:n hiekkalaatikolle Niilin maisemissa. Eka asunnossa,villassa, olivat jotkut kissat jo ottaneet sen reviirikseen ja ärhentelivät Siirille. Siiri oli sisällä minun kanssani kiltisti kun parantelin pyöräonnettomuudessani loukkaantunutta jalkaani. http://lokakuussa alkoi syntyä kirjan tekstiäkin,joka nyt on patoutunut mieleen näiden kummien muutosten tähden.

Nyt Siirillä on iso terassi vallattavanaan. Hämmästyin ja ihan kiljaisin kun huomasin hänen hypänneen naapurin katolle rakennustyömaalle loikomaan ja asioilleen kun hiekkaa kerran on.

asuntoa%20036.jpg

Hyppy on tokakerros ja kylätie alla ehkä 10m.

Ihan ekalla tutustumisella terassiin Siiri mätkähti maahan niin,että sähköjohdot heiluivat. Kun terassin reuna loppui niin hän jäi leikkimään johdolla,joka ei antanutkaan tukea vaan hän putosi. Lapsilauma kiljuen ajoi häntä takaa kun yritti pakoon. Alakerran rouva hetken päästä roikotti Siirin kotiin takaisin.

 

 

“KULTTUURIRIKOLLINEN”

 

Työelämässä ollessani opin kantapään kautta niinkuin kokemusoppimista usein kuvataan, että kun tulee halu mennä pöydän alle piiloon ja vetää liina silmille tai haluttaisi istua wc-pöntölle ja vetää itsensä viemäristä alas. Kyseessä on voimakas häpeän tunne,joka syntyy siitä,että on tehnyt jotain kulttuurille vierasta. Olo vain tulee. Työnohjaustyössä tein työtä erilaisissa työyhteisöissä ja olin

jatkuvasti “kulttuuririkollinen”. Näin käy helposti myös uudelle työntekijälle,joka ei ole oppinut ns. talon tapoja. Työhöni kuului tämä kokemus. Se aina kertoo paljon yhteisöstä.

Täällä tämä häpeän tunne tavoittaa minut usein ja joskus voimakkaasti. Alkaa nolottaa ja pahimmillaan suututtaa kun huomaan toimivani vastoin paikallisia tapoja. Tämä liittyy usein rahan

käsittelytilanteisiin. Vieläkin muistan yli 10 vuotta sitten sattuneen tilanteen hotellin pikkukaupassa.

Ostin pikkurahalla jonkun pienen esineen ja maksoin pienellä setelillä, josta olisi tullut jotain ihan pientä takaisin. Jäin suomalaiseen tapaan odottamaan käsi ojossa vaihtorahaa mutta myyjä hämmentyi aivan koskapa hänellä ei sitä tainnut olla. Kun läksin pois alkoi häpeä nousta, miksi en tuota nyt ymmärtänyt paikalliseen tapaan vaan olin niin suomalainen “laskukone”. Väärinymmärrykset tällaisissa tilanteissa on yleensä molemminpuolisia ja joskus tulee oikein taistelua rahasta.

En ihmettelisi vaikka nyt maahanmuuttajien lisääntyessä myös tällaiset tilanteet yleistyvät myös siellä arkipäivässä. Itse olen hidas oppimaan näitä asioita. Häpeän sietämistä täytyy harjoitella ettei aina heti suutu ja pahenna tilannetta vain.

9

juhlat kaupassaosman%20078.jpgosman%20079.jpg

(kerron salaisuuden. Tämä nuori mies kosi minua luvaten minulle kamelin ja kanan) ei nyt oikein innstanut ja oli kieltäydyttävä vaan yhtä suoraan kun hän kysyikin.

 

 minikokoisessa supermarketissa

Nimitystä supermarket  käytetään täällä jokaisesta pienestäkin päivittäisruokaa ja juomia myyvästä 

kioskista. Kun asiakas voi astua kauppaan sisälle asti niin se on jo supermarket. Näitä kauppoja on 

50-150 metrin välein kadulla kylissäkin. Täällä maalla ei ole raha-automaatteja mutta täällä  tulee 

joka tuutista viljaa, perunoita  ja kananmunia. Täällä syödään riisiä paljon enemmän kuin perunaa.

Tässä Niilin rannan tuntumassa on yksi ns. supermarket,joka on erittäin hyvin varusteltu, sieltä saa

voita ja edamsekä gouda -juustoja, jauhelihaa pakasteena, majoneesia, kokkikermaa ja niinkuin 

ennen Suomessa sanottiin, siirtomaatavaraa. Maito, pullovesi, kahvi(nescafe), öljy, tee, sokeri ja 

keksit ovat niitä kauppaostoksia. Hedelmät ja kasvikset ostetaan torilta kerta viikkoon tai tien 

poskeen pystytetystä avotilasta. Subventoidulle leivälle on myynti suoraan uunista kadulle. Joissain 

uusissa leipomoissa on suklaata ja leivoksia viinereiltä näyttävien pullien kera.

Kaupungin puolella on tullut muutama eurooppalaisittain varusteltuja itsepalvelumyymälöitä. Niitä 

on kolme ja neljäs, niistä ensimmäinen ja jo vanhus joutui lopettamaan asiakkaiden siirryttyä uusiin

kauppoihin. Kun13 vuotta sitten kävelin tuon “supermarket”-vanhuksen kulmilla niin muistan 

ajatelleeni,että ihan sama pesuaineiden haju/tuoksu leijaili ilmassa täällä niinkuin 

Suomessakin.Ajattelin,että on maailman pesuainemarkkinat ainakin hyvin kylläiset jo, Arielia saa 

kaikkialla. Luen uutisia sieltä, miten isot päivittäistavaraketjut uusivat markettejaan. Sellaisesta 

supermarketista ei täällä voi unta

nähdä eikä kuvitella.

Istuin teellä hyvän tutun kaupassa ja tein havainnon,että raha ei liiku. Ostokset kirjoitetaan vihkoon 

ja maksetaan kun on rahaa. Minullakin on oma luottovihkonen  aina mukana ja kun ostan maitoa, 

jugurttia, mehua tai munia niin ne kirjaan siihen kiltisti ja maksan eläkepäivänä. Näin kauppiaskin 

saa isomman summan kerralla, viimeksi 433 puntaa eli noin 50 euroa kuukauden ajalta. Se menisi

yhdellä kerralla K-kauppaan. Pari kertaa kuussa käyn kaupungin isoissa kaupoissa tekemässä 

isommat ostokset niinkuin kissan ruuan ja pesuaineet ja jotain tarjoustavaraa.

osman%20113.jpg

 

Makuasioista

 

Täällä etäällä eka tuliaistoive on pysynyt 50 vuotta samana. Metwurstin makua

ei täällä kaukana helposti tavoita mistään muualta kuin tuliaistoiveen toteuduttua.

Pala metwurstia näkkileivällä tuo Suomen mieleen. Muita unohtumattomia makuja ovat

lakritsi ja fazerin sininen. Huomaan,että niin itse kuin suomalaiset tuttavat pyrimme

etsimään tuttua makummaailmaa omissa oloissamme.Kaurapuuro aamulla on supersuosikki.

Taskuleivästä saa karjalanpiirakka munavoilla jäljitelmän kun lämpimän leivän väliin laittaa

munavoita. Lätyt hillolla on hyvä herkkuhetki.Näitä suomalaiia makupaloja on turha

tarjoilla paikallisille,jotka vierastavat outoja makuja todellakin. Aina saa pettyä jos yrittääkin.

Vastaavasti samoihin ruokaelämyksiin kuin perunamuusi ja jauhelihapyörykät ei millään yllä paikallinen kotiruoka omassa suussa vaikka tykkäänkin fuulista,paputahnasta ja kotikanalan

munakokkelista. Ne auttavat oikeesti nälkään.

Lähetän täältä sympatiaa niille turvapaikanhakijoille,joiden on vaikea hyväksyä suomalaisia ruokia

arkeensa ihan ensimmäisinä kotoutuspäivinä. Ymmärrän järkytyksen ja toivon kärsivällisyyttä

asian käittelyssä niin,että löytyisi omat kokkaajat tulijoille. Makuasiat ovat todellisia kysymyksiä ja kun niihin liittyy kasvava nälkä niin kiukkuiseksi siitä tulee kuka tahansa.Kaalilaatikkoa, lihamakaroonilaatikkoa, perunamuusia ja mansikkalättyjä kokkailevana kotosalla syön kylässä mielelläni paikallista kotiruokaa. Ihmettelen itsekin kuinka hidasta makumaailman muutos onkaan.

Dieettien mainostajien vakuuttelu,että parissa viikossa makutottumukset muuttuvat, eivät minua

enää vakuuta.

 

Köyhyys ja oikeesti pieni palkka

Suomalaisena eläkeläisenä on tottunut pienituloisuuteen ja kuunnellessani uutisia Suomesta niin 

syntyy kuva,että siellä on vain pienituloisia ja työtä vailla olevia. Suomalainen pienikin eläke on 

täällä hyvätuloisen palkkaa vastaava tulo. Kun tulee tutuksi jonkun henkilön kanssa niin pian alkaa 

täkäläisen päässä sen pyörittely kuinka saisi siivun minun eläkkeestäni omaan käyttöönsä. Keinot 

on monet ja tarve huutava. Se on niin ärsyttävää  mutta inhimillistä kun ymmärtää,että nelihenkinen 

perhe elää isän 40 euron kuukausipalkalla. Isä on töissä kaivauksilla. Siksi perhe asuukin isän 

kotona,jossa  isän äiti hoitaa vaimon kanssa eläimiä kotosalla jotta pysytään ruuassa sentään. 

Lehmiä, kanoja ja lampaita omistava perhe on hyvässä asemassa. Lääkkeetkin ostetaan apteekista 

pilleri kerrallaan.

Muistan muutaman vuoden takaa tarinan Aleksandriasta,jossa hollantilaisnainen asui egyptiläisen 

miehensä ja kuuden lapsensa kanssa vaimon hankkimassa kodissa toimeentulonaan kolmesta 

Hollannissa syntyneestä ensimmäisestä lapsesta maksettava lapsilisä ja sillä mentiin eikä valitettu.

Palkat on kyllä järkyttävän pieniä täällä jos ei hinnatkaan päätä huimaa. Valtio subventoi leipää niin,

että joka kylässä oleva leipäuuni saa raaka-ainetta halpaan leipään.Tämä oli presidentti Sadatin 

hieno ajatus eikä siitä päästä eroon vaikka jo päättäjillä haluakin olisi.kin

Kyllä tässä ihmettelemistä riittää kun kaikki on niin suhteellista. Turismin katoaminen kiukuttaa 

ihmisiä täällä ihan hurjasti ja silti toiveikkaasti odotellaan aikojen paranevan vaikka tämä 

näivettymistauti näyttää vaan leviävän Eurooppaankin. Matkailu on tienhaarassa isomminkin. 

Kaikki menee ihan päinvastoin kun  on odotusja valmistelut näyttävät..

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
More
 
19
 
 
Expand all
Print all
In new window

kolumni

 
 
Inbox
x
 
 
 
AIbEiAIAAABECJSTkurP7p_jogEiC3ZjYXJkX3Bo

paula annukka kotka <[email protected]>

10/30/15

 
to UurinmäkiKaarina
 
 
 
 
 
 

hei,

tässä perjantaisaarnaa kuunnellessa syntyi nyt näitä ajatuksia,joita tuohon kirjoitin.
Annukka
ps. liitteenä ei onnistunut mtta tuossa alla se nyt on.
 
 
 
 
 
Paljon on porukkaa ja lisää tulee

 

 

Täällä asutaan kaupungeissa ja Niilin vihreillä rannoilla hyvin tiheässä. Jos suhteessa Suomessa asuttaisiin yhtä tiheässä niin suomalaisia tulisi olla 500 miljoonaa. Aika vaikea kuvitella.

Kansa lisääntyy erittäin nopeaan tahtiin. Noista kiinalaisista rajoittavista ratkaisuista täällä ei voi edes puhua. Lapset ovat Allahin lahja ihmiselle ja perheelle. Täällä lapsia rakastetaan, heistä iloitaan jopa siinä määrin,että on iso tragenia jos perheeseen ei lasta synnykkään. Perhe on kaikki kaikessa. Se on täkäläinen sote-ratkaisu. Sukupolvet auttavat toisiaan.

Perheen tyonjaossa elatusvelvollisuus on isällä, käytännon hoitovastuu on äidillä. Nykyisinä huonoina talousaikoina isät ovat aivan liemessä kun pienen pienet palkat tulee syotyä hyvin äkkiä ja kodin ylläpitokin maksaa. Pienten lasten isät voivat huonosti. Perheet kuitenkin kasvavat koko ajan. Ylikansoittuminen on kova rasite

perheiden huoltajille. Perhe on niin pyhä ettei asiasta puhuta. Naimisiin ja lasten tekoon pitää päästä nuorena. Nainen,joka pääsee kolmekymppiseksi ilman avioliittoa on jo ylijäämäkansalainen ja lapsettomana tarpeeton. Häät on todella suuri juhla johon koko suku osallistuu ja meteli on kova.

Ylikansoittumisen huolestunut rajoittaminen ei onnistu  arkielämän järjestymisen arvomaailman  pitäessä kansaa hyvin otteessaan.Elämällä on malli tai kaava,jonka mukaan mennään. En koskaan ole kuullut täällä ehkäisystä vaikka yleensäkin intimiteetti on hyvin privaattia,josta ei puhuta julkisesti.