Tammikuussa niin monet asiat vaativat huomioni,että kirjoittaminen jäi toissijaiseksi. On tässä muutama kolumnini ettet turhaan pistäydy sivullani.
Eilen ostin kirjurin kaverikseni odottelemaan uutta kirjoituspöytää jota puuseppä on tehnyt 7 viikkoa.
Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia
Pikkulapsesta alkaen syntyvät rinnakkaiset kulttuurit,jotka elävät tavallaan itsenäisinä tapakulttuureina. Kauan toisistaan eristäminen on ollut kasvatusideana. Nykykoulussa
kuitenkin tytöt ja pojat ovat usein samalla luokalla teoriassa 12 vuotiaaksi saakka mutta jumpassa erikseen aina.
Perheissä suvun piirissä tytöt ja pojat leikkivät yhdessä. Eipä siten ihme,että useat avioliitot
sittemmin solmitaan sukulaisten kesken.
Paljon kauhistelua herättänyt tyttöjen ympärileikkaus on havaintojeni mukaan naisten kulttuurin sisäinen salaisuus. Kun kysyn pikkutytön isältä, muutamalta olen rohjennut kysyä, antaako hän leikkauttaa tyttärensä. Vastaus on yleensä kielteinen ja useimmiten isät eivät tiedä asiasta mitään.
Omin silmin olen uimareissulla todennut,että pikkutytön clitoris oli leikattu pois, oli vain jäljellä kylläkin parantunut jälki. Tytön isä ei tiennyt asiasta kun kyselin yleensä hänen kantaansa.
Hänelle ei selvästi oltu kerrottu asiasta enkä minäkään kertonut. “Naisten salaisuuksien kulttuuri”
jotenkin tarttui minuunkin. Minulla ei todellakaan ole rohkeutta kysyä asiaa tytön äidiltä.
Kaksi kulttuuria ilmenee vahvasti vaatteissa. Eilen vein Suomesta tulleet villadamaskit mukanani yhteen perheeseen, jotka olisivat olleet kovin asialliset vieressäni istuvalle pikkupojalle kylmässä yössä.Mutta äiti totesi,että se on “tyttöjen vaate, ei käy hänen Alille”, olihan ne punaiset todellakin väriltään.
Yksi paikalliseen uskontoon kääntynyt ulkomaalaisnainen sai kyläkutsun perheeseen,jossa oli vain poikia. Kutsusta kiitettiin ja kerrottiin, että tullaan jos teidän pojat eivät ole tullessamme kotona. “Meidän tytöt eivät leiki poikien kanssa.”
TERVEISIÄ PERHEESTÄ
Täällä perhe on ymmärretty täällä arjessa hyvin toisin kuin meillä Suomessa ja Euroopassa
yleensäkin. Kasvun eurooppalais-amerikkalainen malli perustuu itsenäisen aikuisen yksilöllisen kasvun tien
löytymiseen. Yksilöllisyys on tärkeä arvo eli se,että jokainen voi kasvaa omaksi
itsekseen ja koko elämän mitassa voi kulkea omaa tietään. Nyt näen,että näin on hyvä
mutta seurauksena on mittava määrä seniori-ikäisiä yksinäisiä perheistään
etääntyneitä ihmisiä.Tästähän mediassa siellä keskustellaan.
Täällä perhe on tiivis kokonaisuus,jossa kaikki kuuluvat lujin sitein yhteisöön. Tämä
on turvallinen ja toisistaan huolehtiva perhekulttuuri. Perhe on yksi,jossa yksilöllinen
häviää aina yhteiselle näkökulmalle.Perhe on avoin ja ottaa suojaansa myös kulkijan
itsestään selvästi. Isä organisoi, huolehtii ja kantaa miehen vastuun ja äiti ruokkii ja
hoitaa lapset. Näin perheiden ulkojäsenenä,vuokralaisena tuntuu välillä aivan
uskomattomalta se huolenpito,joka osoitetaan minullekin. Suomessa useita vuosia
asunut egyptiläinen perheellinen mies täällä nyt lomaillessaan sanoi,että koko loma
meni lääkärikäynteihin, lapsen, siskon, omaan ja muitakin oli. Tämä on miehen osa
täällä. Mies hyppää heti remmiin kun joku perheessä tarvitsee apua. Asiat järjestyvät ajatellen
kaikkia osapuolia erittäin mallikkaasti vaikka siinä jo itsenäinen pohjolan nainen
tuntee itsensä ihan avuttomaksi kun mitään ei tarvitse/voikaan itse järjestää.
Perheessä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Ihan pieniä lapsia pidetään sylissä ja
kuljetetaan sylistä syliin lähellä toista ihmistä. Rattaita ei käytetä varsinkaan
kuoppaisilla hiekkateillä. Kadullakin koko ajan tulee vastaan ihmisiä,joilla on lapsi
kainalosylissä. Sehän on lapselle hyvä paikkaa kunhan vnhempien voimat vai
riittävät. Äiti on kauppareissulla joskus liemessä kun on vain toinen käsi kulloinkin
käytettävissä.
Ikä-ihmiset kuuluvat perheeseen myös tiiviisti.Sanonta “yhtä suurta perhettä” pitää
todella paikkansa täällä.
Asunnonvaihtajan päiväkirjaa
Omistusoikeus on täällä pyhä niinkuin Euroopassakin. Asunnon omistamiseen liittyvät myös oikeudet omaan sosiaaliseen elämään. Vuokralainen on aina “omistajansa” armoilla. Olen nyt Suomesta kesällä palattuani vaihtanut asuntoa monta kertaa. Syynä ei ole oikeastaan ollut yhdessäkään tapauksessa tärkeimpänä tekijänä itse asunto vaan ne sosiaaliset ympyrät joihin täysin tyhmänä olen astunut asunnon myötä. Vuokrattu talo ja puutarha oli oikeinkin värikäs kuvioiltaan,joita vieläkin hämmästelen ja opettelen. Omistajaa edusti yksi perheen pojista,joka puuttui elämääni tavalla,joka ei vieläkään aukea minulle. Hän oli mm. joillekin minun mieluisille ystävilleni antanut perheen nimissä porttikiellon taloon. Kun nostin kissan pöydälle kerrottiin,”että tietenkin sinä päätät kuka luoksesi tulee” kylään. Niinpä ei ollut.
Muutin ulkomaalaisen omistamaan villaan vuokralle, sinänsä kiva Niilin ranta-asunto mutta omistajan valtuuttamana paikallinen vallastaan pullistunut nuorehko mies kielsi kaikki egyptiläiset miesvieraat talossa. Nautinto kasvoillaan hän oikein kiusasi maanmiestään ja minuakin. Sain aivan raivarin,koska teen kirjoitustyötä yhdessä egyptiläisen miehen kanssa saaden arkeologin apua häneltä. Taas pakkasin. Sain suomalaista muuttoapua ettei vaan kukaan egyptiläinen mies astunut asuntooni.
Jälleen uudessa paikassa tuli sosiaalinen ongelma. Sillä seudulla olevilla taloilla on melkein bordellin maine kun niissä ei tätä kieltoa ollut. Moni puutarhassani ennen vieraillut ystävä ei maineensa menettämisen pelossa vieraillut vaikka olisi halunnutkin tavata.
Nyt sitten muutin egyptiläisen perheen kanssa samaan taloon pikkukylään. Omistaja asuu alakerrassa perheineen. Hän on hyvän ystäväni ystävä. Itse en osaisi edes neuvoa ketään tulemaan vieraakseni tänne kun en tiedä missä olen. Halusinkin kai joutua hukkaan tässä ihmeellisessä maailmassa,jossa en osaa käyttäytyä. Jotain ratkaisisi tässä asiassa oman töllin rakentaminen,joka ei niin kamalan kallista olisikaan mutta liian iso raha minulle kuitenkin.
Siirikisu on muuttanut sitkeästi mukanani. Hän tykkäsi ajasta talossa ja puutarhassa mutta puutarhasta tykkäsivät kaikki naapurinkin kissat,jotka myös kärkkyivät Siirin ruokia ja kuhina meni ihan hanskasta välillä.
Siiri palasi wc:n hiekkalaatikolle Niilin maisemissa. Eka asunnossa,villassa, olivat jotkut kissat jo ottaneet sen reviirikseen ja ärhentelivät Siirille. Siiri oli sisällä minun kanssani kiltisti kun parantelin pyöräonnettomuudessani loukkaantunutta jalkaani. http://lokakuussa alkoi syntyä kirjan tekstiäkin,joka nyt on patoutunut mieleen näiden kummien muutosten tähden.
Nyt Siirillä on iso terassi vallattavanaan. Hämmästyin ja ihan kiljaisin kun huomasin hänen hypänneen naapurin katolle rakennustyömaalle loikomaan ja asioilleen kun hiekkaa kerran on.
Hyppy on tokakerros ja kylätie alla ehkä 10m.
Ihan ekalla tutustumisella terassiin Siiri mätkähti maahan niin,että sähköjohdot heiluivat. Kun terassin reuna loppui niin hän jäi leikkimään johdolla,joka ei antanutkaan tukea vaan hän putosi. Lapsilauma kiljuen ajoi häntä takaa kun yritti pakoon. Alakerran rouva hetken päästä roikotti Siirin kotiin takaisin.
“KULTTUURIRIKOLLINEN”
Työelämässä ollessani opin kantapään kautta niinkuin kokemusoppimista usein kuvataan, että kun tulee halu mennä pöydän alle piiloon ja vetää liina silmille tai haluttaisi istua wc-pöntölle ja vetää itsensä viemäristä alas. Kyseessä on voimakas häpeän tunne,joka syntyy siitä,että on tehnyt jotain kulttuurille vierasta. Olo vain tulee. Työnohjaustyössä tein työtä erilaisissa työyhteisöissä ja olin
jatkuvasti “kulttuuririkollinen”. Näin käy helposti myös uudelle työntekijälle,joka ei ole oppinut ns. talon tapoja. Työhöni kuului tämä kokemus. Se aina kertoo paljon yhteisöstä.
Täällä tämä häpeän tunne tavoittaa minut usein ja joskus voimakkaasti. Alkaa nolottaa ja pahimmillaan suututtaa kun huomaan toimivani vastoin paikallisia tapoja. Tämä liittyy usein rahan
käsittelytilanteisiin. Vieläkin muistan yli 10 vuotta sitten sattuneen tilanteen hotellin pikkukaupassa.
Ostin pikkurahalla jonkun pienen esineen ja maksoin pienellä setelillä, josta olisi tullut jotain ihan pientä takaisin. Jäin suomalaiseen tapaan odottamaan käsi ojossa vaihtorahaa mutta myyjä hämmentyi aivan koskapa hänellä ei sitä tainnut olla. Kun läksin pois alkoi häpeä nousta, miksi en tuota nyt ymmärtänyt paikalliseen tapaan vaan olin niin suomalainen “laskukone”. Väärinymmärrykset tällaisissa tilanteissa on yleensä molemminpuolisia ja joskus tulee oikein taistelua rahasta.
En ihmettelisi vaikka nyt maahanmuuttajien lisääntyessä myös tällaiset tilanteet yleistyvät myös siellä arkipäivässä. Itse olen hidas oppimaan näitä asioita. Häpeän sietämistä täytyy harjoitella ettei aina heti suutu ja pahenna tilannetta vain.
9
juhlat kaupassa
(kerron salaisuuden. Tämä nuori mies kosi minua luvaten minulle kamelin ja kanan) ei nyt oikein innstanut ja oli kieltäydyttävä vaan yhtä suoraan kun hän kysyikin.
minikokoisessa supermarketissa
Nimitystä supermarket käytetään täällä jokaisesta pienestäkin päivittäisruokaa ja juomia myyvästä
kioskista. Kun asiakas voi astua kauppaan sisälle asti niin se on jo supermarket. Näitä kauppoja on
50-150 metrin välein kadulla kylissäkin. Täällä maalla ei ole raha-automaatteja mutta täällä tulee
joka tuutista viljaa, perunoita ja kananmunia. Täällä syödään riisiä paljon enemmän kuin perunaa.
Tässä Niilin rannan tuntumassa on yksi ns. supermarket,joka on erittäin hyvin varusteltu, sieltä saa
voita ja edamsekä gouda -juustoja, jauhelihaa pakasteena, majoneesia, kokkikermaa ja niinkuin
ennen Suomessa sanottiin, siirtomaatavaraa. Maito, pullovesi, kahvi(nescafe), öljy, tee, sokeri ja
keksit ovat niitä kauppaostoksia. Hedelmät ja kasvikset ostetaan torilta kerta viikkoon tai tien
poskeen pystytetystä avotilasta. Subventoidulle leivälle on myynti suoraan uunista kadulle. Joissain
uusissa leipomoissa on suklaata ja leivoksia viinereiltä näyttävien pullien kera.
Kaupungin puolella on tullut muutama eurooppalaisittain varusteltuja itsepalvelumyymälöitä. Niitä
on kolme ja neljäs, niistä ensimmäinen ja jo vanhus joutui lopettamaan asiakkaiden siirryttyä uusiin
kauppoihin. Kun13 vuotta sitten kävelin tuon “supermarket”-vanhuksen kulmilla niin muistan
ajatelleeni,että ihan sama pesuaineiden haju/tuoksu leijaili ilmassa täällä niinkuin
Suomessakin.Ajattelin,että on maailman pesuainemarkkinat ainakin hyvin kylläiset jo, Arielia saa
kaikkialla. Luen uutisia sieltä, miten isot päivittäistavaraketjut uusivat markettejaan. Sellaisesta
supermarketista ei täällä voi unta
nähdä eikä kuvitella.
Istuin teellä hyvän tutun kaupassa ja tein havainnon,että raha ei liiku. Ostokset kirjoitetaan vihkoon
ja maksetaan kun on rahaa. Minullakin on oma luottovihkonen aina mukana ja kun ostan maitoa,
jugurttia, mehua tai munia niin ne kirjaan siihen kiltisti ja maksan eläkepäivänä. Näin kauppiaskin
saa isomman summan kerralla, viimeksi 433 puntaa eli noin 50 euroa kuukauden ajalta. Se menisi
yhdellä kerralla K-kauppaan. Pari kertaa kuussa käyn kaupungin isoissa kaupoissa tekemässä
isommat ostokset niinkuin kissan ruuan ja pesuaineet ja jotain tarjoustavaraa.
Makuasioista
Täällä etäällä eka tuliaistoive on pysynyt 50 vuotta samana. Metwurstin makua
ei täällä kaukana helposti tavoita mistään muualta kuin tuliaistoiveen toteuduttua.
Pala metwurstia näkkileivällä tuo Suomen mieleen. Muita unohtumattomia makuja ovat
lakritsi ja fazerin sininen. Huomaan,että niin itse kuin suomalaiset tuttavat pyrimme
etsimään tuttua makummaailmaa omissa oloissamme.Kaurapuuro aamulla on supersuosikki.
Taskuleivästä saa karjalanpiirakka munavoilla jäljitelmän kun lämpimän leivän väliin laittaa
munavoita. Lätyt hillolla on hyvä herkkuhetki.Näitä suomalaiia makupaloja on turha
tarjoilla paikallisille,jotka vierastavat outoja makuja todellakin. Aina saa pettyä jos yrittääkin.
Vastaavasti samoihin ruokaelämyksiin kuin perunamuusi ja jauhelihapyörykät ei millään yllä paikallinen kotiruoka omassa suussa vaikka tykkäänkin fuulista,paputahnasta ja kotikanalan
munakokkelista. Ne auttavat oikeesti nälkään.
Lähetän täältä sympatiaa niille turvapaikanhakijoille,joiden on vaikea hyväksyä suomalaisia ruokia
arkeensa ihan ensimmäisinä kotoutuspäivinä. Ymmärrän järkytyksen ja toivon kärsivällisyyttä
asian käittelyssä niin,että löytyisi omat kokkaajat tulijoille. Makuasiat ovat todellisia kysymyksiä ja kun niihin liittyy kasvava nälkä niin kiukkuiseksi siitä tulee kuka tahansa.Kaalilaatikkoa, lihamakaroonilaatikkoa, perunamuusia ja mansikkalättyjä kokkailevana kotosalla syön kylässä mielelläni paikallista kotiruokaa. Ihmettelen itsekin kuinka hidasta makumaailman muutos onkaan.
Dieettien mainostajien vakuuttelu,että parissa viikossa makutottumukset muuttuvat, eivät minua
enää vakuuta.
Köyhyys ja oikeesti pieni palkka
Suomalaisena eläkeläisenä on tottunut pienituloisuuteen ja kuunnellessani uutisia Suomesta niin
syntyy kuva,että siellä on vain pienituloisia ja työtä vailla olevia. Suomalainen pienikin eläke on
täällä hyvätuloisen palkkaa vastaava tulo. Kun tulee tutuksi jonkun henkilön kanssa niin pian alkaa
täkäläisen päässä sen pyörittely kuinka saisi siivun minun eläkkeestäni omaan käyttöönsä. Keinot
on monet ja tarve huutava. Se on niin ärsyttävää mutta inhimillistä kun ymmärtää,että nelihenkinen
perhe elää isän 40 euron kuukausipalkalla. Isä on töissä kaivauksilla. Siksi perhe asuukin isän
kotona,jossa isän äiti hoitaa vaimon kanssa eläimiä kotosalla jotta pysytään ruuassa sentään.
Lehmiä, kanoja ja lampaita omistava perhe on hyvässä asemassa. Lääkkeetkin ostetaan apteekista
pilleri kerrallaan.
Muistan muutaman vuoden takaa tarinan Aleksandriasta,jossa hollantilaisnainen asui egyptiläisen
miehensä ja kuuden lapsensa kanssa vaimon hankkimassa kodissa toimeentulonaan kolmesta
Hollannissa syntyneestä ensimmäisestä lapsesta maksettava lapsilisä ja sillä mentiin eikä valitettu.
Palkat on kyllä järkyttävän pieniä täällä jos ei hinnatkaan päätä huimaa. Valtio subventoi leipää niin,
että joka kylässä oleva leipäuuni saa raaka-ainetta halpaan leipään.Tämä oli presidentti Sadatin
hieno ajatus eikä siitä päästä eroon vaikka jo päättäjillä haluakin olisi.kin
Kyllä tässä ihmettelemistä riittää kun kaikki on niin suhteellista. Turismin katoaminen kiukuttaa
ihmisiä täällä ihan hurjasti ja silti toiveikkaasti odotellaan aikojen paranevan vaikka tämä
näivettymistauti näyttää vaan leviävän Eurooppaankin. Matkailu on tienhaarassa isomminkin.
Kaikki menee ihan päinvastoin kun on odotusja valmistelut näyttävät..
kolumni
hei, tässä perjantaisaarnaa kuunnellessa syntyi nyt näitä ajatuksia,joita tuohon kirjoitin.
Annukka
ps. liitteenä ei onnistunut mtta tuossa alla se nyt on.
Paljon on porukkaa ja lisää tulee
Täällä asutaan kaupungeissa ja Niilin vihreillä rannoilla hyvin tiheässä. Jos suhteessa Suomessa asuttaisiin yhtä tiheässä niin suomalaisia tulisi olla 500 miljoonaa. Aika vaikea kuvitella. Kansa lisääntyy erittäin nopeaan tahtiin. Noista kiinalaisista rajoittavista ratkaisuista täällä ei voi edes puhua. Lapset ovat Allahin lahja ihmiselle ja perheelle. Täällä lapsia rakastetaan, heistä iloitaan jopa siinä määrin,että on iso tragenia jos perheeseen ei lasta synnykkään. Perhe on kaikki kaikessa. Se on täkäläinen sote-ratkaisu. Sukupolvet auttavat toisiaan. Perheen tyonjaossa elatusvelvollisuus on isällä, käytännon hoitovastuu on äidillä. Nykyisinä huonoina talousaikoina isät ovat aivan liemessä kun pienen pienet palkat tulee syotyä hyvin äkkiä ja kodin ylläpitokin maksaa. Pienten lasten isät voivat huonosti. Perheet kuitenkin kasvavat koko ajan. Ylikansoittuminen on kova rasite perheiden huoltajille. Perhe on niin pyhä ettei asiasta puhuta. Naimisiin ja lasten tekoon pitää päästä nuorena. Nainen,joka pääsee kolmekymppiseksi ilman avioliittoa on jo ylijäämäkansalainen ja lapsettomana tarpeeton. Häät on todella suuri juhla johon koko suku osallistuu ja meteli on kova. Ylikansoittumisen huolestunut rajoittaminen ei onnistu arkielämän järjestymisen arvomaailman pitäessä kansaa hyvin otteessaan.Elämällä on malli tai kaava,jonka mukaan mennään. En koskaan ole kuullut täällä ehkäisystä vaikka yleensäkin intimiteetti on hyvin privaattia,josta ei puhuta julkisesti.
|
Kommentit