astrologit nyt puhuvat kuinka raskaita aikoja nyt elellään kaikkialla ja hyvin todeltahan se tuntuu.

voimavaroja kysytään arjessa. sairauskin kurkistaa arkeen.  Lokakuun lopussa jouduin totuuden eteen

elämänikäisen huimaus, oksentelutaipumukseni kanssa. Viikko meni ihan pyörryksissä. matkapahoinvointi-

lääkepyynnöllä apteekista sain Meunierin syndrooman lääkkeen. Se on korvaperäinen kohtauksittain

ajoittain esiin nouseva  matkapahoinvoinnin kaltainen tapahtuma.Harmillinen mutta ei ainutkertainen

juttu minun elämässäni. Pikkutyttönä linja-autossa ilman paperipussia vanhemmat eivät ollenkaan ajatelleet

päästävän minua reissuun.

Nyt tuli toinen hidaste. Ajoin tässä Niilin rannan hiekkatiellä polkupyörällä pimeässä. Oli raskasta polkea.

Vasemmalle kääntyessäni vauhti oli niin pieni,että kuopan kohdalla pyörä ei jaksanut nousta vaan kaatua romahdin ylhäisessä yksinäisyydessä. Kovin tömäys tuli vasemman jalan polveen,joka sattui ihan kamalasti.

Pääsin itse pystyyn ja aloin taluttaa pyörää kotiin. Matka ei ollut kovin pitkä mutta pölyyntyneet mustat farkut

kertoivat kieltään. Yhden hotellin, tarkemmin gesira gardenin kohdalla yksi vieras mies istutti minut tuoliin

ja heilutti jalkaani eri asentoihin ja sanoi,että luita ei mennyt rikki. Kyllä se siitä.Kotona polvi oli jo ihan musta

ja kipeä. Seuraavina päivinä tummunut veri valui säärtä pitkin alaspäin ja särki koko ajan kovasti.

Täälläkin tehdään Voltaren emul geeliä ja kipulääkkeitä löytyy. Niillä olen mennyt päivästä ja yöstä toiseen pari viikkoa.

Syvimmässä vaiheessa en edes käynyt ulkona moneen päivään. Vieläkin särkee ja pistelee, hiukan on

tuntumaa,että vielä ne mustelmat alkavat kutisemaankin kunhan kosketusarkuus häviää. Alkuun en edes itse

voinut levittää rasvaa kunnolla kun se koski niin paljon.Ristikkoja tuijotellen  ja lasten villasukkia kutoessa eläkeläisen aika kulkee.

On kaksi paikallista ystävää,jotka ovat paljon auttaneet, siis aivan oikein paljon. Ei ole tarvinnut kävellä apteekkiin vaan

palvelu on pelannut ihanasti. Niin iso asia tämä on arjessani ollut,että halusin sen tähän kirjoittaa. Kyllä tämä tästä vaikka vanhan polvi ja sääri tokenee yllättävän hitaasti ja haasteet ovat yksi tämän ajan laadun piirteistä. Uskottava on.

Otin muutaman kuvankin mutta ei ne ole sen väärtti,että tähän niitä vääntäisin.

Suomessa on pimeä aika ja täällä se on aina, kesäiltoinakin. Vaikea tottua, en ole vieläkään tottunut vaan kaipaan

sitä kevyttä illansuun valoa sieltä Suomesta.Jouluna, tässä jouluttomassa joulussa on jo varmaan jo kävelykunto

uudessa mallissa.

Hyvää pikkujoulua kaikille lukijoilleni täältä Niilin maasta.