keskiviikko, 20. joulukuu 2017

tyhjä olo

hei,

Kun riittävän kauan olen katsellut tätä kaikkea niin yht äkkiä onkin olo ettei ole mitään sanottavaa.

Huomenna on talvipäivän seisauspäivä ja menen päivällä Niilille piknikille pariksi tunniksi.

Siitä voin jonkun kuvankin irrotella jos hyvin käy.

 

Paljon olisi itsekritiikin aihetta koskien omia reaktioitani, ärtymystäni ja viihtymättömyyttäni.

Moni asia, erityisesti sosiaalisen elämän kuvio aukeaa näkyväksi vasta 10 vuoden perspektiivillä.

Jotkut asiat aiheuttavat jopa pahan olon. Arvelen, että onkohan sukulaisavioliitoissa ehkä kyse

siitä, että suvun maiden jakoa vältetään sillä keinoin ajattelematta, että moinen saattaa aiheuttaa

vakavan geenirappeutuman suvussa. On tosirankkaa nähdä lapsia, jotka lähtevät ponnistamaan elämäänsä näistä lähtökohdista.  Näitähän ei ole kai ole kummemmin tutkittu, että voisin esittää muuta kuin arveluni.

keskiviikko, 6. joulukuu 2017

Pääsiäismatka Luxoriin

PÄÄSIÄISMATKA LUXORIIN

tsemppiä ajatukseen  tupsahtaa 

luxoriin 

pääsiäisen  viettoon

vielä ei  energiat ole tänne asti tuoneet  ketään.

mutta tässähän on aikaa

isoksi ei ryhmä muodostu, jokainen on kuitenkin  tervetullut

 

huomaa myös että Tjäreborg on aloittanut lomalennot talvikautena Hurghadaan.

 

matkailu on virkistymässä.

Egyp

 

tin vetovoima on vieläkin olemassa vaikka valmismatkojen järjestäminen on tauolla.

Kyllä tänne pääsee . Ehdotan ajankohdaksi maaliskuun viimeistä viikkoa, joka on kokeneiden kävijöiden valinta kun haluaa sopivat ilmat reissullensa. Vuonna 2018 tuo viikko on myös

Pääsiäisviikko ja  matkan teemaksi hyvin sopii vanhan

Osirismyytin tunnistelu Kristinuskon  Pääsiäisen yhtenä alkukuvana. Matkaa suosittelen teille joiden kanssa jo olemme yhdessä kirjoittaneet aiemmin tai

kun hiljennymme aamiaisen jälkeen kirjoittamaan Niilin maisemassa niin

Sen ajan voi käyttää johonkin muuhunkin tekemiseen . Autamme ohjelman löytymisessä eli mukaan voi tulla ns. Ihan turistina.

Tuossa kirjoittamisessa keskitymme dialogin löytämiseen  oman

Korkeamman olemuspuolen kanssa.

MATKAn järjestely.

Jokainen tulija hankkikoon lentonsa internetin kautta Kairoon. Annan vaikka suosituksenkin.

Pyrkimyksenä se ettei tulisi yön pimeää bussiajoa täällä tolkuttomasti. Eli illaksi Kairoon niin, että vielä saisi jatkolennon Luxoriin. Kannattaa ostaa Kairosta terminaalin ekakerroksesta Egypty Air toimistosta. Vakiona on  tulla keskiyön lennolla.

Haemme Luxorin kentältä vaikka lennot sattuisivat vähän eri aikaan.

Viimeinen lento puoliyössä ja aamulento lähtee viiden korvalla. Kyllä niihin paikat löytyy vaikka ykkösluokassa. Sen hinta on sama kuin jos tilaisi tämän lennon Suomessa netistä.

Me poimimme Luxorissa kentältä vielä vaikka tasan puoliyössä .Mikäli arabimaat pääsevät sopuun Qatarin tilanteesta tulen suosittamaan lentoa suoraan Luxoriin Dohan kautta yhdellä välilaskulla.Se on hyvä reitti. Kuunnellaan uutisia.

Tavoite on olla kaikkien palmusunnuntaina Luxorissa aamun tuntumassa

viimeistään. Kun sanon me niin tarkoitan itseäni ja arkelogi ALIA, paikallista viisautta.

Olen tehnyt alustavan varauksen omasta talosta jossa kotinne saisitte järjestää. Paikassa on kaikkea mitä tarvitaan ainakin 4 henkilölle.jos on jo joku valmis oma porukka tulossa niin  voi saada talon. Muille löytyy kyllä hyvät olot joko ihan omassa tai kimppapaikassa.

Nämä järjestyy kyllä.

Sitten päivällä  on vapaata ohjelmaa, voidaan etsiä aasilla ratsastusmahdollisuus

Palmunoksan kera halukkaille. Sen ihanan talon voi löytää facebookista minun sivultani, joka on muuttunut täkäläisessä suussa Paula Annukka Kutkaksi siellä

Omatoimisten aamiaisten jälkeen maanantainakirjoittajat kokoontuvat

kattomaisemaan, jossa on lämmin ja hyvä näkymä Niilile ja Luxorin temppeliin.   Päivittäin on kevyt yhteinen lounas, joka kuuluu 0hjelmaan.

Lounaan jälkeen on retken aika. Retketkin kuuluvat matkaan.otamme ryhmälle oman auton,joka on koko ajan mukanamme aina paluulentokentälle asti.

Moni on nähnyt ja  kokenut yhtä ja toista täällä jo ja se vaikuttaa tietenkin ohjelmaan. Keskustellaan siitä, Ali tietää lännen senioriarkeologina olosuhteet.

 

Kirjoittamisaamupäivät on ainakin ma,ti,ke ja to.kiirastorstaina vieralemme tuossa lähiluostarissa retkiohjelmana.

 

pitkäPerjantai on pelkkää huilausta. Vuokraamme oman Dahabialaivan Niilille koko päiväksi  aamiaisesta auringonlaskuun, lounas ja juomatarjoilu on ja hyttejä  myös torkkumista varten.

Lauantaina oni käynti Denderan Hathortemppelissä, jossa kirjoittaminen on sen katolla mahdollista kaiketi myös.palaamme vielä Luxoriin yöksi

Sunnuntaina alkaa matka ylösnousemusteemaan  ja  Abydokseen, ojelmassa SETI I

9VDM20R.jpgIMG_1822.jpgTEMPPELI

Sunnuntaina laskeudumme myös  sinne hyvin myyttiseen osirioniin ja etsimme ylösnousemusvarmuutta ja löydämme elämän kukan

 

,Abydoksessa yövymme yhden yön the house of lifessa; uudehkossa 4 tähden hotellissa,joka on henkisten ihmisten investointi tuohon vanhaan pyhään

kaupunkiin.


 

Maanantaina 2.4. lähdemme hotelliaamiaisen jälkeen päivänvalolla ajamaan

Kairon lentokenttää kohti. Matkallakin olisi nähtävää jos vain ehdimme.paitsi jos se Qatarlento onnistuisi niin lähtö olisi sit Luxorista yöllä eli olisikin ajo Abydoksesta puoliyöksi Luxorin kentälle.

MATKAN hinnasta.  nyt on punnan kurssi euroon nähden parempikuinkoskaan.

On kaikkien etu että maksatte ohjelman 600e riihikuivina euroina täällä perillä.

Lennot ja viisumi,25e, eivät kuulu ohjelmapakettiin, viisumi ostetaan kairon kentällä tullessa, tarra joka liimataan passiin

Ohjelmapaketin 600 euroon  sisältyy kaikki. Heikko kohta on tuo abydoshotelliyö mutta yritämme mahduttaa sen myös tuohon pakettiin.

 

Yhteyshenkilönä lmoittautumisiin ja lennon tuki tehtävä nyt lankeaa kirjoittajaystävälle Tuulalle, Tuula Ulkuniemi  eli tulkuniemi miukumauku  gmail.com

Ja niin mielelläni neuvon täältä paulukka miukumauku gmail.com


 

TERVETULOA EGYPTIIN JA LUXORIIN

Annukka


 

tiistai, 5. syyskuu 2017

Tervehdys


SAM_1308.jpgSAM_1345.jpg


Siitä on kauan kun viimeksi kirjoitin, hukkasin jo yhden tekstin kun olen kadottanut rutiinit tämän blogin suhteen.

Kuvassa on sveitsiläisen naisen investoima kivan näköinen kerrostalo lähellä Niiliä.  Olen siihen hakeutunut kun siinä

yhdistyy muinaisuus luxorin temppelin ja Niilin kautta sekä paikallista tyyliä kevyempi ja modernimpi ideointi. Portista  oikealle yläviistoon on mun pienen kotini parveke. Talossa on 10 asuntoa suunnattuna enempi ulkomaalaisille lyhyeksi tai pidemmäksi ajaksi.


Ratkaisu on kompromissi kaikesta. Suomen vetovoimaa minulla madalsi paljon ne Turun tapahtumat. On kuin minua olisi puukotettu. Ikäiseni nainen kuoli omalle tutulle bussipysäkille kaarina-naantali fölitreitillä. Tämä horjutti perusturvallisuuttani  vaikka tapahtumahetkellä olinkin turvassa tässä Niilin rannalla.

Ali on turvallinen ja rakastavaa seuraa kun mua alkaa joku pelottamaan.

Siirikin lohduttaa minkä ehtii kun on kannoillani koko ajan

SAM_1321.jpg

Onneksi on Siiri

0tsikkokuvassa on taiteilija  Muhammed El Tayebin, Brian Flynn in  sielukas maalaus, helmiä kalastamassa.


Sairaudet on selvästi vieneet kirjoitushaluja. Mitä niitä raportoimaan eikä oikein ne kulttuurin pienoiskuvat synny riittävän inspiroiviksi ja sisäinen sensuuri toimii sen suhteen mitä voi kirjoittaa. Enää ei mikään hämmästytä tarpeeksi.

No kerron. Alin suolesta poistettiin pahasti tulehtunut joku, imusolmuke tai joku adenooma. Nyt on nyvä mutta tommoset palaavat jonkun vuoden päästä yleensä. Onneksi nyt on hyvä. Itselläni on antiestrogeenikuuri ja seuraava TYKS käynti 11.6. 2018

keho se rapistuu pala palalta ja vanhuus se tulee. kaikille siihen liittyy jotain rämppää ja sopeutumista.


maanantai, 14. marraskuu 2016

vieraalla maalla hoitoon totuttelu

hoitokokemus ja mietteitä

tulin just suihkusta, pesin leikkaushaavaa dettol original

desinfioivalla saippualla ja muutenkin on kiva suihkussa ollut olo,

peilasin haavaa, kyllä se hyvälle näyttää,  rasvaus vielä jonkun aikaa.

Sitten tämä sairauteen nähden pintahaava on parantunut hyvässä hoidossa.

Olen positiivinen paranemisen suhteen.

Välillä jännittää kovin luottaminen hoitoon ihan vieraissa olosuhteissa

Suomeen kotiutunut   luxorilainen perheenpää sanoi mielipiteenään,että egyptiläiset lääkärit on niin tosihyviä kun työkokemus karttuu miljoonien ihmisten hoidossa. Suomessa tähän verraten on pienet potilasmäärät. Asioilla on puolensa jos toisensa.

Leikkaustilanteesta en muista muuta kuin sen,että kun nukutuslääkäri tervehti hän kysyi,

onko minulla tekohampaat,jotka on otettava pois. Sitten nukahdin ja seuraavaksi kun avasin silmät niin kirurgi sanoi ”valmis”. Mitään muuta en muista tilanteesta.

Privaattihuoneessa kahden tunnin kuluttua sain teetä ja neljän tunnin jälkeen jugurtin.

Kaikki on maksullista kun vertaa suomalaiseen. Haavalaastari, desifiointisuihkeet ja kaikki pumpulit pitää ostaa itse apteekista haavanhoitoon mennessä. Köyhä maa ja ihan erilainen kulttuuri. Ystävällinen ja hyvin huolehtivainen täällä, joskus Suomessakin. On seniorille iso haaste luottaa vieraan kulttuuriin hoitoon kun sillä suomalaisella on niin myyttinen maine. Oli rohkeaa valita näin eikä lentää heti kotiin kun huomasin tarvitsevani lääkäriä.

maanantai, 19. syyskuu 2016

Maassa maan tavalla tai maasta pois 1.

Maassa maan tavalla tai maasta pois 1

Tämä paljon käytetty sanonta puhuttelee minua nyt täällä vieraassa kulttuurissa.

Olen havainnut,että on kaksi näkymätöntä syvällä olevaa virtaa

 joihin törmätessäni olen aina aivan ymmälläni. Pidän niin oikeutettuna reaktiotani,

joka syntyy eurooppalaisen ajatteluni sisäistyneestä erilaisuudesta.

 

Ajatus perheestä on kovin toisenlainen täällä.Kun egyptiläinen sanoo minulle,

että kuulun hänen perheeseensä hän tarkoittaa sillä jotain omasta mielestään parasta

mitä hän voi minulle antaa. Perhe on laaja käsite ja kiinteä organisaatio,jossa

jokaisen odotetaan toimivan yhteisön parhaaksi. Kiltit lapset avioituvat nuorina

 ja tekevät isovanhemmat iloisiksi hankkimalla paljon lapsenlapsia.Häät on iso sukujen juhla.

Häätraditiot ovat jo vanhat ja hyvin tarkat.  Häämelu on hyvin häiritsevää minulle

enkä voi sille yhtään mitään.Vaikeasti sulatettava puoli minulle on se, että yksilöllinen

privaatti on melkein vieras käsite.Perheen aikuisella tyttärellä oli oma huone hetken

mutta sitten hän huomasi,että äiti on kantanut huoneen täyteen tavaraa pitäen sitä varastonaan

ja niin tyttö joutui muuttamaan sohva-asukkaaksi olohuoneeseen kunnes avioitui ja

rakensi elämän miehensä kanssa. Perheessä kaikki mikä on sinun on myös minun. Koen,että tämä on mielessä kun minut kutsutaan osaksi perhettä. En enää voikkaan olla varma siitä

 mikä on minun ja mikä on perheen omaa. Tämän sain kokea karvaasti yhden muuttoni yhteydessä.

Toinen vaikeasti ymmärrettävä ja hankalia tilanteita synnyttävä virta on se, että egyptiläinen

mies ei voi vierailla naisen luona ilman keskinäistä avioliittotodistusta. Hotellit ja yleensä kaikki ovat hyvin kovia kontrolloimaan tätä. Seuraavalla kerralla tästä enemmän.